torstai 10. toukokuuta 2012

Viimeiset viikot




Keittiön pöydällä on kokoa noin 2 metriä kertaa 1 metriä - ja se on viime viikot ollut täpösen täynnä kirjoja! Yksi vaihe elämästäni on viimein päättymässä kesäkuun alkupuoliskolla, ja viimeiset työntäyteiset viikot sen eteen ovat meneillään. Kesken on vielä aimo pinkka hommia, muutamia kymmeniä sivuja tekstejä raportoitavana, TIETENKIN ruotsin suullinen koe suorittamatta (saving the best for last) ja armonaikaa venytetty niin pitkälle kuin mahdollista.

Kahdet opinnot, työn ja usean vuoden yksinhuoltajuuden yhdistäminen ei ole aina ollut helppo yhtälö. Minua on siunattu maailman ihanimmalla tenavalla, joka on kuitenkin joutunut liian usein kuulemaan lauseen: "oota vähän, äiti tekee tän yhden koulujutun vielä tästä". Jos olen itse joustanut perheen, työn ja opintojen ristiaallokossa, niin on se joustanut tenavakin. Meillä on oikeasti käyty keskusteluja, joissa yhdessä pohdimme sitä, minkä vuoksi äiti opiskelee, ja miksi pieni tehtäväntekemisrauha on joskus tarpeen. Ei kuusivuotiaan pitäisi joutua käymään sellaisia keskusteluja, joissa pohditaan koulutuksen merkitystä tulevaisuuden toimeentulolle. Toisaalta, meillä ne on viety sille tasolle, että on jatkossa kivempi sitten ostaa kauko-ohjattavia mönkkäreitä, jos saa nämä tutkinnot tästä päätökseen ja on työmarkkinoilla helpommin kaupattavaa riistaa.

Periaatteessa rakastan opiskelua. Siitä osoituksena tulen syksyllä jatkamaan seuraavan tutkinnon parissa. Siinä vaiheessa tenavakin on siirtynyt oman oppivelvollisuutensa pariin, ja kun omassa takataskussa on jo tutkintotodistus, voi tulevat opinnot ottaa enempikin harrastusmielessä. Joku neuloo, joku ompelee, joku harrastaa tankotanssia. Meikäläinen opiskelee harrastuksenaan, todennäköisesti eläkeikään astika.

Valmistumispäivänä juhlin, paitsi omaa rutistustani, myös tenavan elämän normalisoitumista hektisen viimeisen vuoden, eritoten, jälkeen. Kesäkuussa tämä on ohi, ja pääsemme viimein palaamaan elämään, jossa on aina aikaa iltasaduille.





sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Uhkapelimatto

Meillä on jouduttu tekemään kovasti sisustuskompromisseja. Kolme koiraa, joista nuorin on rapsakkaasti puolivuotias ja vanhin taustoiltaan sisätilapissis, on tarkoittanut meillä matottomuutta. Viihdyn kyllä mattopyykillä kesäaikaan Saimaan rannassa parhaan ystäväni seurassa, ei siinä mitään, mutten sentään ihan niin hienosti, että kävisin matonpesupaikalla vuoden ympäri kerran päivässä. Matto on saanut olla rauhassa ulkoeteisessä ja kylpyhuoneen ovensuussa - keittiössä oli kerran pieni villamatto, mutta sen ehti joku pissiä heti ensimetreillä, samoin muutaman kerran on saattanut joltakulta laumassamme lirahtaa terassin oven edessä olevalle pienelle kynnysmatolle. En ota näistä vahingoista niin kovasti pulttia, mutta olen yrittänyt minimoida vahingon riskin ja vienyt kaikki matot suosiolla varastoon.

Tänään päätin kuitenkin kirppiksellä leikkiä pissijuttujen suhteen upporikasta ja rutiköyhää ja nappasin mukaan kahden euron ihanuuden keittiön lattialle. Matossa oli ihanat, kirkkaat värit, ja kokoakin sen verran, että vahingon sattuessa sen vielä survaisee koneeseen mitenkuten.


Nyt kelpaa tepsuttaa tiskialtaan äärellä. Jonkun käsinkutoma matto tuntuu ihanalta varpaiden alla! Pitänee varjella matto-rukkaa pieneltä Pissa-Lissulta ja pitää vanhinta koiraa tarkasti silmällä.


Ja ei, seinässä olevaa piirrosta ei piirtänyt 6-vuotias poikani, vaan ihan täysi-ikäinen puoliskoni. Ja ei, siinä ei ole punkki, vaan koira.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Takakontillinen täkkejä

Tein täsmäiskun uusvanhan kotikaupunkini kirppiksille kevätaurinkoisen päivän innoittamana. Parikymmentä minuutia plus rapiat parikymmentä euroa rahaa on yhtä kuin auto täynnä tuoleja ja täkkejä. Löysin kaikkea kaksin kappalein; ihanat kirkkaankeltaiset, vanhat puutuolit, punaiset kukkatäkit ja sinipohjaiset, paisley-kuvioiset täkit.

Täkit ovat uskomattoman hienossa kunnossa - ja uskomattoman upean väriset! 

Sara-koira arvostaa sisustuspyrkimyksiäni täysillä - ainakin päiväuniaikaan ;)