keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Kakkaa lumella - ja vähän muuallakin

Olen taas potenut äitinä olemisen tuskaa kuluneen viikon ajan. Aluksi tuskaa aiheutti päiväkodin uusi lastentarhanopettaja. Tämän illan uutuusneuroosini aiheutui Ellasta ja Aleksista.

Asia kerrallaan. Olen tuskastunut tenavan ryhmän uusimpaan vahvistukseen, tammikuun alkupuolella aloittaneeseen lastentarhanopettajaan. En tiedä, mitä siellä lastentarhanopettajakoulussa opetetaan esimerkiksi palautteenannosta, mutta ilmeisesti esimerkiksi hampurilaismallista ei vielä kasvatustieteellisissä tiedekunnissa olla kuultu. On aivan ihastuttavaa hakea lasta aikaisen aamun ja kiireisen työpäivän jälkeen päiväkodista ja kuulla jo portilla narisevalla äänellä todettu negatiivisuutta lemuava ikävänsävyinen kommentti päivän kulusta. Ei hyvää sanaa missään, ei ikinä. Tänään oli sitä, tänään oli tätä, mutta mikä tärkeintä, aina on jokin keturallaan, eikä tenavan osalta ilmeisesti tämän kasvatusalan ammattilaisen silmissä ikinä mikään hyvin. Muilta hoitajilta sitä positiivistakin palautetta tulee, joten tilanne ei kokonaisuudessaan voi olla niin toivoton, kuin minun annetaan toisen opettajan taholta ymmärtää. Sama negatiivisuus toistuu muuallakin; erehdyin kysymään eräästä asiasta samalta narisijalta - sain vastaukseksi yhtä ikävään sävyyn esitetyn vastauksen. Ei, en itse asiassa vastausta, vaan hyökkäyksen. Muutenkin hoitopaikan rauha on järkkynyt. Ryhmiä on sekoiteltu, hoitajat ovat vaihtuneet: tenavankin ryhmästä uusiutui vuodenvaihteessa kaksi kolmesta hoitajasta. Alun ihastuksen jälkeen ihana punainen päiväkoti alkaakin näyttää todellisen minänsä. Joudun itse pian antamaan tilanteesta palautetta, mutta näin tehdessäni muistan sen hampurilaismallin.

Olen listannut joitakin epäkohtia paperille. En vain tiedä, mitä paperin kanssa tekisin. Järkevintä olisi ehkä haudata se jonnekin hyvin kauas impulsiivisten raivokohtausten ulottumattomiin ja unohtaa koko asia. Paperilla on huomio esimerkiksi siitä, etten tunne päiväkodin henkilökuntaa lainkaan. Uudet hoitajat ovat esittäytyneet etunimillä, mutta muuta en heistä tiedä. Herttinen, jos hankkisin lapselle hoitajan kotiini, tietäisin melkein hänen rintaliiviensä koonkin. Minusta on yhtäkkiä vaivaannuttavaa jättää lapsi "ventovieraiden" hoitoon. Tuntuu, että jopa tieto siitä, onko hoitohenkilökunnalla lapsia, on relevantti tieto. Puhemiehet ja hallituspuolueet sikseen, luottamuspulani kohdistuu päiväkodin henkilökuntaan. Kaikilla kasvatusalan ammattilaisilla on jo karvat pystyssä, eikö? "Tuo on taas NIITÄ vanhempia!".

Viikon toisen ahdistukseni aiheutti Ella ja Aleksi. Olen vältellyt neljä ja puoli vuotta kaikenmaailman Frööbeleitä, Kengurumeininkejä ja tätäkin parivaljakkoa - ylipäänsä kaikkia lastenpumppuja. Ärsyttäviä rallatuksia. Tenava on välttynyt siinä samalla kuulemasta mokomia, ja halusi viime syksynä Kengurumeiningin keikaltakin kotiin kesken kaiken, jolloin arvelin vain, että lapsi on perinyt äitinsä maun musiikin suhteen. Sitten tänään keskustelimme päiväkodista palatessamme siitä, mitä biojäteastiaan saa laittaa. Tenavan listattua: "sellaiset ruskeat, pilaantuneet omenat ja mätämunat" laulelin bussista astuttuamme Ronnie James Biojäteastian (joka on ehdottomasti paras kuulemani nyky-lastenlallatus) kertosäkeistön, ja siitäkös se riemu repesi. Ronnie James Dio... anteeksi Biojäteastia piti kuulla heti Pikkukakkosen jälkeen, ja monta kertaa. Youtuben sivupalkin linkeistä piti sen jälkeen kuunnella läpi ainakin puolet Ellan ja Aleksin koko tuotannosta; Kakkaa lumella ainakin kolmesti. Voi sitä naurunremakkaa! Sillä välin minä koin sivummalla huono äiti -fiiliksiä, kun olin pimittänyt lapseltani moisen ilonlähteen monen vuoden ajan. Pyhästi lupaan jatkossa a)hankkia korvatulpat ja b)antaa tenavan kuunnella jopa Yöjunaa Rovaniemelle ihan niin monta kertaa päivässä kuin se tuntuu tarpeelliselta.

10 kommenttia:

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Olen kanssasi samaa mieltä tuosta hoitajien tuntemisesta. Luottamustahan luodaan juuri molemminpuoleisella "avautumisella".
Mielestäni asiat vaikuttavat olevan sillä tolalla, että olisi aiheellistakin antaa palautetta päiväkotiin. Et ehkä ole ainoa, joka tuntee noin, ja muutkin työntekijät saattavat olla samaa mieltä kanssasi.
Muistat vain hengittää syvään ja olla itse se rakentavan keskustelun luoja. :D

En usko, että lapsellesi mitään suurempia traumoja on tullut, vaikka olet hiukan seulonut tuota kuunneltavaa musiikkia. Nyt kun lapsesi jo hiukan hahmottaa laulujen sanomaa, niiden kuunteleminenkin on ajankohtaisempaa! :)

Mukavaa torstai päivää!

Minttu kirjoitti...

Välitöntä palautetta melkein alan ammattilaiselta. Äitini on lastentarhaopettaja,ollut jo reilut 30 vuotta. Olen kuunnellut äitini tarinoita koko ikäni.
Joten otat nyt härkää sarvista ja marssit sinne päiväkotiin. Menet johtajan juttusille ja annat palautteesi. Mielellään pyydät keskusteluun mukaan kyseisen hoitajan,niin tulee hänellekkin palaute päin naamaa eikä "selän takana".
Hoitajiin ja hoidontasoon on voitava luottaa ja jos luottamus horjuu,on se otettava puheeksi.

Ja sit tuohon toiseen asiaan. Ei meilläkään kuunnella frööbeleitä tahi muita rallatuksia. Ihan niitä peruslastenlauluja,mitä olen itse lapsena kuullut. Ja näistä "uudemmista" Rölli on ykkösjuttu.
Kyllä meiltä sitä Ellaa ja Aleksiakin löytyy,muttei kukaan sitä kuuntele.

Anonyymi kirjoitti...

Pari sanaa päivähoidossa olevien lasten äitinä ja lastentarhanopettajana. Kasvatuskumppanuuden mukaan sinun kuuluu saada tietää lapsesi päivän kulusta asiallisesti ja totuudenmukaisesti. Ei liene kumpaakaan, jos et kuule kuin negatiivisia asioita lapsestasi. Voithan vaikka kysäistä joskus itse, oliko päivässä mitään hyvää..ehkäpä herättäisi tämän kyynistyneen open.
Päiväkodin henkilökunnan omat perhesuhteet yms. on tietenkin heidän yksityisiä asioitaan, joista he kertovat vain halutessaan, mutta esim. koulutuksesta ja edellisistä työpaikoista voi kyllä henkilökunnalta kysellä.
Alkuvuosi on monessa kunnassa asiakastyytyväisyyskyselyiden aikaa, joten älä jätä palautettasi vain omalle paperillesi vaan anna se esim nimettömänä palautettavan kyselyn kautta. Toki mielestäni reiluin ja varmasti tehokkainkin tapa antaa palautetta on sopia aika joko kyseisen lastentarhanopettajan tai sitten päiväkodin johtajan kanssa. Ja keskustella huolestasi..hampurilaismallin mukaan:)

Anonyymi kirjoitti...

Joo kyllä mäkin ajattelisin, että sehän on ehdottomasti työntekijöidenkin etu, että saa keskittyä rauhassa vanhempiin. Niin kauan kuin tämmöiseen meininkiin suostutaan työntekijöitä palkataan ilman kunnon tutustumista ja perehtymistä. Jos vanhemmilta tulisi johdolle vaatimusta parempaan hoitajien tuntemukseen pitäisi asialle tehdä jotain. Eli yhtenä kaikkien puolesta jätä vaan palautetta!

-J- kirjoitti...

Kiitoksia kaikille rohkaisusta. Aamusella jo vähän suutani asiasta avasinkin lasta hoitoon jättäessä, ja sainkin aamupäivällä (yllättävän!) soiton lapsen pienryhmäohjaajalta. Sovimme tapaamisen päiväkodille; aion viedä tuon listani sitten siihen tapaamiseen, jottei se jää pöytälaatikkoon hautumaan. Ilmeisesti kuulostin aamutuimaan riittävän huolestuneelta, vaikka vain vienosti olin tiedustelevinani henkilökunnan työvuoroja tavoittaakseni pienryhmäohjaajan.

Uuden Kuun Emilia: selvästi tenava alkaa nyt nautti lauluista ihan eri tavalla kuin aiemmin. Olen kuullut pojan laulavan ennen korkeintaan "Puuha-Pete, kaikennnn korrrjaa!" ja tietenkin kamalalla huudolla. Nyt sieltä Biojätteen seasta alkoi kuulua ihan säveltäkin. Poika ei ainakaan missään nimessä ole yhtä innostunut musiikista kuin minä, on meinaan monet kasetit täynnä minun "Orvokkini tummasilmä" -jollotuksia osapuilleen siitä asti, kun olen oppinut kävelemään :D

Anonyymille lastentarhanopettajalle: mitään "asiakastyytyväisyyskyselyitä" ei vielä tenavan aikana ole ko. päiväkodilla nähty. Muutenkin olen sen verta toiminnan nainen, että haluaisin antaa palautteen nokakkain. Tuntuu epäreilulta välittää se ensin esimiehelle, antamatta asianosaiselle itse mahdollisuutta miettiä ja mahdollisesti korjata toimintaansa.

Reettamon kirjoitti...

Kissa vaan pöydälle, rakentavasti tietenkin :D.

Meidän Poksun ryhmässäkin 2/3 hoitajista vaihtui joululoman jälkeen. Muutos ei ikävä kyllä ollut parempaan suuntaan. Keskustelin asiasta erään toisen vanhemman kanssa ja hänen hieman pienempi lapsensa oli alkanut jopa pelätä erästä uutta hoitajaa ja hoitoon lähdöistä oli tullut kovin vastemielisiä. Mädäntyneen työilmapiirinkin haistaa. Onneksi hoitopaikka vaihtuu kohta ihan muista syistä.

Meilä on ollut asiakastyytyväisyyskysely kotikaupungin päivähoitotoimen järjestämänä. Toteutus vaan oli sellainen, että se ei mielestäni palvellut minkään yksittäisen lapsen, ryhmän tai päiväkodinkaan tarpeita. Kysymykset olivat kovin ympäripyöreitä ja minustakaan tuo anonyymius ei aina ole hyvä asia. Toki on hyvä, että annetaan mahdollisuus nimettömänä esiintymiseen, mutta mitenkäs se mahdollisuus esiintyä ihan omalla nimellä? Tuntuu, että aina jos niin haluaa tehdä leimautuu valittajaksi, ylireagoijaksi tai joksikin muuksi kovin hankalaksi..

Hipsu kirjoitti...

Meillä on vähän samanlainen tilanne esikoisen eskarissa, että toinen lasten eskariopeista valittaa joka ikinen kerta jostain hyökäten kimppuuni kuin yleinen syyttäjä mennessäni päiväkodin portista sisään. On ikävää kuulla joka kerta kuinka kehnosti päivä on mennyt sen osalta, ettei esikoistani kiinnosta oppia eskarin asioita.
Ja se tulee sellaisella äänen painolla, sellaisella narisevalla valittavalla äänellä, että se kuulostaa tuplasti pahemmalta kuulla jokaisen päivän päätteeksi.

Pyysin sitten tältä eskarin tädiltä että josko saisin koulukäyntivalmius- testit (vai mitkä lienevätkään oikealta nimeltään) ja lupasi ottaa yhteyttä psykologiin, että josko ne sitten saataisiin. Ainakin sitten voin olla rauhallisin mielin kun saan muidenkin kuin yhden eskaritädin mielipiteen siitä, miten esikoiseni koulunkäyntivalmiuksien laita on.
(niin, siis, ne kaksi muuta tätiä eivät koskaan juttele kanssani näistä asioista, eivätkä tule keskustelemaan lapsen päivästä).

Tulee tunne, että eskarin tädeillä on keskenään jotain eripuraa... tai sitten eivät vain ulospäin anna näkyä sellaisen hyvän "ME HENGEN".

Onneksi sentään samassa päiväkodissa on ihana pienten ryhmä jossa meidän kaksoset viihtyy tosi hyvin ja jossa tädit iloisella, rauhoittavalla, varmalla äänellä kertovat päivän kulusta, toteavat kaiken menevän hyvin ja kertovat mitä ovat tehneet, mitä on ollut ruokana, kuinka lapset ovat syöneet, jne.
On ihan kiva kuulla päivän menneen mukavasti, vaikka ei tähän mennessä koskaan mitään erityistä ole ollutkaan :).

Minäkin siis odotan tällaisia sosiaalisia taitoja niiltä tädeiltä, vaikkakin lapsiahan he ovat menneet työkseen hoitamaan, mutta kyllä näkisin, että siihen että hoitaa lapsia kuuluu myös ystävällinen raportointi lasten päivästä vanhemmille.

On kovin harmillista, ettei aina noin ole.
Onneksi kuitenkin niitä helmiäkin löytyy joukosta :)).

ps. Meillä ei kuunnella lasten lauluja, ja alan ehkä kallistumaan siihen suuntaan, että pitäisikö soittaa niitä, kun luin kokemuksestasi ♥.

pps. En halunnut pahoittaa päivähoitajien mieltä kommentoimisellani millään tapaa.
Toin ilmi vain omat kokemukseni.

Marjo kirjoitti...

Yhdyn ed. kirjoittajiin siitä, että otat asian esille omalla tavallasi, kuten tässä blogikirjoituksessakin -harkitusti ja rakentavasti.

Työskentelen itse paljon lastenmusiikin kanssa, koska ohjaan vauvajumppia ja vekarajumppia. Tästä huolimatta meillä jäivät meillä titi ja frööbelit kuuntelematta. Kunnes kävi, kuten teillä. Lapset kuulivat juutuubista...ja se oli menoa. Aika oli kypsä ja hyvä näin. Kuulostipa tutulta siis kirjoituksesi osuus lastenmusiikista :)

Ja suuri kiitos pilkullisista muffinssivuoista :) Esikoispoika 5v. ihastui ikihyviksi. Kiitos kaunis!

mökö kirjoitti...

Minäkin suosittelen, että puhut asiasta ensin kyseisen opettajan kanssa. Toinen "kevyempi" vaihtoehto olisi juuri aiemmin mainittu puheen kääntäminen niihin hyviin asioihin, jos tämä henkilö vaikka siitä tajuaisi oman negatiivisuutensa. Mikäli ei, niin rohkeasti asia puheeksi vain, mutta rakentavaan sävyyn.

Olen itsekin lastentarhanopettaja ja useamman lapsen äiti. Yritän aina muistaa sanoa myös jotain positiivista päivästä/lapsesta (ja niitä varmasti on kaikilla lapsilla), kun joudun kertomaan negatiivisia asioita. Ja se, että olen vastaanottanut molempia kuulumisia äitinä, auttaa kyllä työssäni. Itse kyllä kerron vanhemmille olevani äiti ja huumorilla kerron myös "suutarin lapsella ei ole kenkiä" -tyyppisiä tilanteita :D mutta ketään ei voi velvoittaa kertomaan yksityiselämästään.

Rohkeasti vain juttusille! Ihmisiä mekin olemme, joten myös kykeneviä muuttamaan käyttäytymistämme! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Päiväkodeissa on ainakin Turussa krooninen pula työvoimasta säästöjen vuoksi. Sijaisia ei palkata ja ryhmät ovat suuret. Hermot ovat kireällä itse kullakin.

Sen lisäksi lasten vanhemmat ovat usein todella kiireisiä, he vain jättävät lapsen päiväkodin ovelle aamulla ja iltapäivällä samalla vauhdilla lapsi kotiin. Hyvä kun heit ehtii sanoa, niin ollaan jo portin ulkopuolella. Suosittelen sinulle että varaat päiväkotireissuihin aikaa. Arki on usein kiireistä, mutta asiat tärkeysjärjestykseen... Henkilökunta haluaa varmasti tutustua lasten vanhempiin, mutta se voi olla vaikeaa jos vanhemmat eivät ehdi pysähtyä kuuntelemaan päivän kuulumisia. Päiväkodissa saattaa myös olla kova kiire, mikä luonnollisesti kiristää ammattitaitoisten, korkeakoulutettujen opettajien hermoja. Työntekijöillä on myös vaitiolovelvollisuus tietyistä asioista, he eivät saa valittaa vanhemmille esim sijaistenpalkkauskielloista tai esimerkiksi kosteusvaurioepäilyistä... Siis kaikille vanhemmille tiedoksi, kyselkää työntekijöiltä rehdisti päiväkodin arjesta!