perjantai 25. kesäkuuta 2010

Linda Linda, oi Linda

Espanjan tulisia kaunottaria on nyt kaksin kappalein. Linda tuli taannoin meille laihdutuslomalle ja sai fat campinsa personal traineriksi ballerinamaisen solakan, sporttisen Nanan. Tyttöjen yhteiselo lähti heti alusta pitäen sujumaan sulavasti. Lindaa hirvitti alkuun kaikenlaiset ulkomaailman äänet ja tapahtumat, ihmiset ja koirat, pyörät ja autot, mutta reippaan isosiskon opastuksella ja tenavan hellässä huomassa Lindasta on sukeutunut reipas pieni koiraneiti. Pieni jo siksikin, että Linda on sutjakoitunut huhtikuisesta kahdeksan ja puolen kilon painostaan peräti kaksi kiloa, kuuteen ja puoleen kiloon. Kuvamateriaalissa Linda on vielä matamin mitoissa, pitänee ottaa uusia kuvatodisteita uudesta ulkomuodosta. Olemme Lindan kanssa laihdutelleetkin yhdessä, tosin prosentuaalisesti Linda on lyönyt laudalta minut laihtumistuloksissa aivan mennen tullen. Hyvä Linda!

Linda kotiutui alunperin Suomeen jo viime lokakuussa, mutta muutamien vastoinkäymisten kautta ei voinutkaan enää asua perheessään. Linda on muuten puhdasrotuinen andalusian rottaterrieri, perro ratonero bodeguero andaluz, joka on tyypillinen espanjalainen rotu - omassa maassaan suhteellisen arvoton koira, joita näkee tarhoilla hylättynä pilvin pimein. Surullista, sillä esimerkiksi Linda on tyypillisenä rotunsa edustajana iloinen, utelias ja lapsirakas koira, joka touhuaa mielellään mukana ja mukautuu suhteellisen moneen menoon. Vaikka rottakoira onkin, Lindalla ei ole juuri minkäänlaista saalisviettiä Nanaan verrattuna; Linda tyytyy seurailemaan perhosia ja västäräkkejä, kun taas podencosekoitus Nana metsästäisi kernaasti kaikkea puhveleita pienempää.

Sekä Linda että Nana saivat uuden kotimaan Espanjan Katukoirat ry:n kautta.


5 kommenttia:

Hipsu kirjoitti...

Ihanat hauvelit ♥♥. Arvostan suuresti teitä jotka pelastatte koiria Espanjasta ♥!

-J- kirjoitti...

Kiitos Hipsu, minäkin arvostan niitä jotka pystyvät tekemään enemmän - konkreettista työtä Espanjassa tarhoilla. Toivon, että pystyn jossakin vaiheessa itse tekemään useamman kuukauden ajan vapaaehtoistyötä Espanjassa, mutta nyt juuri ei ole sen aika. Siihen asti olen onnellinen siitä, että olen saanut tarjota kodin juuri näille kahdelle sydämen- ja sohvanvaltaajalle, ja tarjota tulevaisuuden ainakin näille kahdelle.

Reettamon kirjoitti...

Voi ei.. Minä en todellakaan ole mikään luontaisesti eläinrakas ihminen, mutta nyyh ja pyyh! Kävin tuolla sivuilla katselemassa noita ja aloin ihan vahingossa ajatella, että ehkäpä meillekin voisi sitten joskus tulla koira. Ehdottomasti jonkun tämäntyyppisen järjestön kautta.

Mukavaa kesää teille :D

Liisa kirjoitti...

Tosi nättejä koiria molemmat. Oliko koirien tuonti hankalaa Espanjasta?

Meillä asustelee suomalaisen russelin lisäksi Viipurista kotoisin oleva seropi -neiti. Mainio koira siitäkin kehkeytyi kun on tyhmänrohkea russeli "elämänoppaana":)

Käyhän kurkkaamassa kuvia blogistani "Unelmia ja Muita Hommia".

Anonyymi kirjoitti...

Heips!
On sinulla kyllä kerrassaan hurmaavat koirat! Meillekin on tulossa lähiaikoina andalusian rottaterrieri ja vieläpä samasta paikasta. Tuskin maltan odottaa...
Tässä olen jo kovasti haalinut kaikkea tarpeellista tulevalle perheenjäsenellemme. Mutta tarvitsisin hieman asiantuntemustasi kaulapanta-asioissa. Minkä kokoinen on tämän rodun kaula noin niinkuin suurinpiirtein sentteinä? (Olen siis tilaamassa pantaa poikakoiralle, jonka säkä on 41. Muita mittoja en valitettavasti vielä tiedä.)Entäs koiran selän pituus kaulasta hännäntypykkään?

Kiitos.

Aurinkoisia päiviä teille kaikille!

-Kreeta