Tämä täti sai eilen nautiskella puolivuotiaan veljenpoikansa seurasta hetkisen ihan itsekseen. Tädin hoidokki oli varsinainen sylivauva, ja ihana niin. Kävimme pienellä kävelyllä, kolusimme kaapeista pullasuteja ja pehmeitä palloja sekä värikkäitä postikortteja leikittäväksi ja kuuntelimme sylikkäin Chopinia ja Debussya, sitten kun soittorasian yksitoikkoinen rallatus alkoi kyllästyttää. Hurjaa, miten sitä unohtaa äkkiä, millaisia ne ovat vauvana! Oma tuntuu niiiiiin isolta jo, vaikkei siitä kovin kauaa loppuviimein ole, kun tenavakin hihkui ilosta Ikean punaiselle pussinsulkijalle.
1 kommentti:
Nopeasti kasvavat ja kehittyvät, totta. Meinaa melkein tulla ennenaikainen haikeus kun ajattelen, että kohta ei meidänkään Mini kaivele enää kaappeja eikä levitä kirjoja pitkin lattiaa. Kohtahan meidän vauva on jo iso koululainen, hui! No, onneksi siihen on vielä kuusi vuotta aikaa. :)
Lähetä kommentti