Uhkapelimatto

Meillä on jouduttu tekemään kovasti sisustuskompromisseja. Kolme koiraa, joista nuorin on rapsakkaasti puolivuotias ja vanhin taustoiltaan sisätilapissis, on tarkoittanut meillä matottomuutta. Viihdyn kyllä mattopyykillä kesäaikaan Saimaan rannassa parhaan ystäväni seurassa, ei siinä mitään, mutten sentään ihan niin hienosti, että kävisin matonpesupaikalla vuoden ympäri kerran päivässä. Matto on saanut olla rauhassa ulkoeteisessä ja kylpyhuoneen ovensuussa - keittiössä oli kerran pieni villamatto, mutta sen ehti joku pissiä heti ensimetreillä, samoin muutaman kerran on saattanut joltakulta laumassamme lirahtaa terassin oven edessä olevalle pienelle kynnysmatolle. En ota näistä vahingoista niin kovasti pulttia, mutta olen yrittänyt minimoida vahingon riskin ja vienyt kaikki matot suosiolla varastoon.

Tänään päätin kuitenkin kirppiksellä leikkiä pissijuttujen suhteen upporikasta ja rutiköyhää ja nappasin mukaan kahden euron ihanuuden keittiön lattialle. Matossa oli ihanat, kirkkaat värit, ja kokoakin sen verran, että vahingon sattuessa sen vielä survaisee koneeseen mitenkuten.

Nyt kelpaa tepsuttaa tiskialtaan äärellä. Jonkun käsinkutoma matto tuntuu ihanalta varpaiden alla! Pitänee varjella matto-rukkaa pieneltä Pissa-Lissulta ja pitää vanhinta koiraa tarkasti silmällä.

Ja ei, seinässä olevaa piirrosta ei piirtänyt 6-vuotias poikani, vaan ihan täysi-ikäinen puoliskoni. Ja ei, siinä ei ole punkki, vaan koira.