tiistai 5. tammikuuta 2010

Purkutyömaa

Joulu on ohi, ainakin poloisen piparitalon osalta. Tänä vuonna koristelun teemana oli maku (ja kuten aiemmista kuvista kävi selvästi ilmi, hyvä maku ja mukava ulkonäkö ovat näillä leipurin taidoilla toisensa poissulkevia seikkoja) ja hyvin mökki tenavalle maistuikin!

Loppiainen on ovella, mutta joulukoristeet vielä kaikki paikoillaan. Joku näkyi blogimaailmassa ottaneen koristeet suurinpiirtein pois jo Tapanina, naapurilla käydessäni huomasin koristeiden kadonneen pari päivää sitten. Omituista. Minä nautin koristuksista ja valoista niin, että soisin kuusen törröttävän nurkassa esimerkiksi juhannukseen asti. Valitettavasti kuusi karisee sitä tahtia, että joudumme luopumaan tästä jouluvieraasta huomenissa, samoin kuin vapaapäivänä on hyvä aika pakata koristelut laatikkoon ensi vuotta odottamaan.


p.s. Osallistukaahan kiireen vilkkaa vielä pilkulliseen arvontaan sivupalkin linkistä, mikäli ette ole vielä niin ehtineet tehdä!

11 kommenttia:

Vauhtivekaroiden äiti kirjoitti...

Sinne menee piparitalo parempiin suihin, herkulliselta näyttää :)

Meillä puretaan joulukoristeet loppiaisena, tänä vuonna niitä ei tosin ollutkaan.

äiti kuudelle kirjoitti...

Hyvin maistuu :D

Meillä purettiin jo tapanina. Kuusi tuli laitettua lattialämmitysritilän päälle ja se varisi (kuivui) jo ennen aattoa :o/ Kissat karistivat lähes kaikki neulaset oksilta ja lisäksi kuusenkynttilät menivät rikki..... Täydellistä siis ;o)

Koristeita ei juurikaan ollut kun panostettiin tyttöjen synttäreihin.

Mutta noin yleensäottaen kyllä meilläkin kuusi on loppiaisena vasta purettu, joten hyvin ehtii !

Laura kirjoitti...

Meillä lähtee koristeet (ne muutama minimaalinen joita on) Nuutinpäivänä 13.1.

Ennenhän se oli se päivä niin kuin vanha sanontakin kertoo: hyvä Tuomas Joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi :D Muutenkin sopiva päivä kevään aloitukseen kun on lapseni nimipäivä :)

Mari Wee kirjoitti...

Vauhtivekaroiden äiti: niin teillä taitaa olla remontissa koristetta ihan riittämiin? :)

äiti kuudelle: meilläkin uhkaa kuusi karista niin ettei siivousintoilijan hermo kestä - eikä ole edes kissaa eikä lämmitysritilää!

Laura: muuten vaikka olisivatkin siihen saakka, mutta Nuutin päivä sattuu keskelle viikkoa, joten kun ei työpäivän jälkeen takuulla jaksa puuhastella, olisivat koristeet paikoillaan takuulla ainakin viikonloppuun... tai sitä seuraavaan viikonloppuun... joten parempi toimia nyt ;)

Pieni Lintu kirjoitti...

http://www.shabbyblogs.com/button.html

Ihana bambi-vilkkujuttu olis tuolla..ihan tulit mieleeni kun näin..laitoin kyllä omaankin blogiin! ;)

Mari Wee kirjoitti...

Kiitos, Pieni Lintu - ihana vinkki <3

Pieni Lintu kirjoitti...

Hihii!!! Arvasin että tykkäät! :)

xxxxx kirjoitti...

Voi, mäkin itkin lähes "katkeria kyyneliä" joukuusen poistuttua uutena vuotena;-) havunneulaset alkoivat jo rapista itsekseen, joten luovuttava oli. Mutta on meillä vielä muita koristeita; huomenna pakkailen sitten pienellä haikeudella ne pois..

Joulu menee kyllä ihan liian nopeasti; mutta toi piparkakku-talon purkaminen on taatusti yksi niistä mukavimmista asioista sen jälkeen;-)!

Mia kirjoitti...

Näyttää maistuvan ja ei ihme. :)

Meiltä läks paljon koristeita pois jo uudenvuodenpäivänä, kuusikin.
Mutta punaista jäi paljon ja valoja. Esim. verhot, tyynyt, kynttelikkö, rottinkitähti yms.
Verhot ja muut punaiset tekstiilit saakin jäädä ainakin tammikuun loppuun, mutta kynttelikön vois kantaa jo pois. ;)

Kaylovesvintage kirjoitti...

great photos, guess he likes his gingerbread house

Mari Wee kirjoitti...

@ Kaylovesvintage: thanks, yes he sure did. I was forced to throw the rest of the gingerbread house out today - otherwise I would have had to start dusting it!