perjantai 29. huhtikuuta 2011

Koristeet kevään juhliin

Meillä oli tänä vuonna omintakeiset pääsiäiskoristeet: tarkasti mietitty, yön pikkutunneilla paikalleen aseteltu. Värimaailma tarkkaan harkittu, yhteensopivaksi. Samoilla koristeilla juhlistamme myös vappua. Juhannusjuhliin olemme alustavasti harkinneet jo astetta uskaliaampia koristeita - aivan koko kodin lattiatasoille asti levittäytyviä.














keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Laastarikoti

Tosirakkaus ei odottanut; sen sijaan löytyi budjettiin passeli rivitaloasunto, jonka kanssa laastarisuhde tuli enemmän kuin tarpeeseen tosirakkauteni aiheuttaman sydänsurun jälkeen.

Remontoimme pienesti pinnasta - lattiat, seinät, listat. Kaikkea ei voi pistää uusiksi, eritoten kun ajatuksena on, että laastari ei ole lopullinen, loppuelämän koti. Koti se silti on, ja siltä se alkaa hiljalleen tuntua, nyt kun kotia on alettu kuoria entisen asukkaan jättämistä elonmerkeistä, kuten:

kauhuboordeista


ja kauhupytyistä