lauantai 23. kesäkuuta 2012

Jussia


Opinnot ohi, kesäloman alkuunkin vain viikko.
Juhannuksena kelpaa aloittaa pehmeä lasku kesänviettoon. 
On grillattu, chillattu, poimittu kesäkukkia ja läiskitty itikoita. Ihan kotosalla, mikäs sen somempaa.

No, somasta ei ole tietoa enää ensi viikolla, kun muuttokuorma ajetaan tuohon oven eteen ja Helsingin-asunto tyhjennetään kokonaisuudessaan tänne Kotiin. Epäilen, että ensi joulun ruokailut kasataan vielä muuttolaatikoiden päälle - ja UFF:n paikallinen keräyslaatikko pursuaa yli äyräidensä meikäläisen joutavaa vaateroipetta. Ei aleta edes siitä, että lapsosen huoneessa, olohuoneessa ja makuuhuoneessa on säilytyspohdinnat tyystin kesken, eikä tavaroiden asettelusta paikoilleen voi siten edes unelmoida. Nopea vilkaisu ympärille osoittaa, että joka paikassa on keskeneräisiä projekteja - maalattavia huonekaluja löytyy joka sormelle ja varpaalle, verhoja ei ole näkynyt ikkunoissa vielä tässä vuoden aikana, keittiön kaapissa on ruokatarvikkeet epämääräisissä kasoissa yhdellä hyllyllä ja tyhjät purkit odottamassa järjestelyä toisella hyllyllä. Korkea vaatekaappi on täynnä pientä tuunattavaa kynäpurkeista lähtien. Kauankos se loma kestikään, neljä viikkoa vai neljä vuotta?

Nyt nautitaan kuitenkin pari päivää ihanasta Suomen suvesta eikä murehdita muuttoja. Rentouttavaa juhannusviikonlopun jatkoa!